Virta

Se pulppuaa
Solisee
Kohisee
Raivoaakin

Muuttaa suuntaansa
Elää ja kuolee
Samassa jaetussa hetkessä
Tilassa joka on loputon
Mutta ahdas

Etsien vaihtoehtoisia kulkureittejä
Joiden olemassaolosta
Ei ole varmuutta
Vain
Päättymätön määrä
Päättyviä mahdollisuuksia

Jotain jonka joku
On joskus
Kuiskannut
Huutanutkin
Asettanut alttiiksi
Itselleen ja muille

Hiljaisuudelle
Välimatkan luomalle illuusiolle
Jonka seurauksena raivoisinkin myrsky
On vain pieni tuulenvire

Jotain jonka joku
On joskus
Väittänyt
Tulkinnut
Olettanutkin todeksi

Kuiskaukseksi
Joka liian läheltä
Olikin huuto
Raivoava myrsky

Se
Välimatkan luoma illuusio

Advertisement

Nukkekoti

Kaikki opitut rajat
Ymmärryksen, lainatut sanat
Ne tunkisin lahjahevosen suuhun
Keskittyisin johonkin
Kenties aivan muuhun

Rakentaisin vaikka
Nukkekodin
Pienoiset vaatteet
Ehkäpä somin
Idylliä, Glamour
#Amour

Ajatus tuosta
Miniatyyri elämästä
Kiehtoo niin kovin
Sitä useinkin pohdin
Hetken jos tovin

Kaikki tänne
Heti nyt!
Juostakin pitää
Vaikkei edes ole
Syntynyt

Poliittisesti korrekti
Juu. Olisin varmaan
Kiinnostaako?
No vittu arvaa

Lie tuokin riittää
Pahoittamaan mielen
Käyttö niin rujo
Lähes vulgäärin kielen

Aika sulkea on
Ovi nukkekodin
Miniatyyrielämän
Sen viihtyisän sopin

Kulkea tien
Vasenta laitaa
Päälleen pukea
Mustaa
Liituraitaa

Aberraatio

Kivusta kudottu
Vihassa huudettu
Matkaan saatettu
Sisään suljettu

Lapsonen
Epäpyhän kolminaisuuden
Tunteen taittama
Ambivalentti aforismi

Elintärkeä
Antidootti
Se
Mattolaiturin
Keltainen kumiankka

Hiljalleen
Maan kuoressa
Kelluen
Jäähtyy minustakin
Punaista graniittia

Singulariteetti

Kaiuttoman mielentilan
Ilmaan kuiskattu ajatus
Vaaleanpunainen välähdys
Se yhteinen nimittäjä

Joukkotuhoase
Se joka osuessaan
Iskee minuuden asfalttiin
Jättää onton kuoren
Jonka partikkelit
Tuuli ravistaa matkaan

Alkuräjähdys
Se joka muokkaa materiaa
Mielestä kehon
Kehosta mielen
Se jonka jälkeen ei ole numeroita
Vain energiaa
Yksi

Talismaani

Minä olen tulisielu, veistetty elämän sydänpuusta. Juuresta maan, kannesta taivaan, nyt jo tuhkaan taipuneesta luusta. Täällä vaeltanut alusta aikain, läpi verhon ajan, ohi paikkain. Nähnyt surun kyynelmeren, kuoleman, suonissa virranneen ihmisveren. Todistanut syntyä lainatun uuden, elämän rakkaan, tulevaisuuden. Aikain on tullut, etsiä toista. Valoa kirkasta, ken pimeydes loistaa. Viel kantajaksein löydän ihmisen hyvän, puhtaimman sielun, sen yhden, jol on kultainen sydän.

Adamas

Mereen lasiseen kätketyn, sydämen poljetun, särjetyn. Odottaa tuolla, aikain, paikkain toisel puolla. Olen samaa, olen eri, kietoo minuun lasimeri. Syväl paineen alla, se mitä joskus olin, lepää. Muotoansa muuttaa, unestansa herää. Paikasta, ajasta, maailmasta toisesta. Ilosta, onnesta niin kirkkaasta loisteesta. Jälkeen loppuun valuneen sydänveren, muotoni valmis on, jalokivi lasisen meren.

Muuttolintu

Rautalintu, teräsjoutsen. Elämäni origami, paperikurkeni valkoinen. Käsilläni tuhkaisilla, polttavilla, tulisilla. Kuinka kosken sisintäsi, tahraamatta siipiäsi. Lintu lentokyvytön, elämän tuuleen eksynyt, ei siitä ole suojaksi, saati kotiintuojaksi. Kiedo kartaksi keholleni, kerro kotiintulosta, paikasta, lintukodosta. Muuttolinnun matkasta, elämästä raskaasta. Minä olen lämpöä, minä olen valoa. Ne ovat pieni lahjani sinulle, sillä sinä kurkiemo, olit rakkautta, onnea puhdasta minulle.

Matkantekijä

Maailmassa näkevien, olen minä matkaani taittanut silmäni sitoen. Kosketusta karttaen. Sanoja kauniita säästäen. Odottanut oikeaa, yhtä, puolikasta minusta. Ajatusta sinusta, määränpäästä, päättyneestä kivusta. Silti sanani sinuun sattuvat, kosketus kevyin jättävi jälkensä. Luulin sinun olevan avain minuun, mutta sinä olet lukko. Eikä minun muotoni sovi sinuun.

Lasihelmi

Siinä hetkessä kanssasi sinun, sinä olet minun ja minä sinun. Maailman puristuessa marmorikuulaksi, pieneksi punavalkeaksi. Taivaan ja helvetin törmätessä, paikassa jossa horisontti hämärtyy, aika lakkaa olemasta ja kahden sielun kehot yhtyvät. Yhdeksi massaksi meitä kaikkia suuremmaksi, jokaista yksinäistä paremmaksi. Painoksi kahden elämän verran, jos puuttuisi lämpö, rakkaus ja valo. Ottaisin minä, tämän yhden ainoan kerran.

Perhosvaikutus

Yksi ainoa yö, jona kulta muuttui puiseksi penniksi. Vääräksi valuutaksi, epäkelvoksi, arvottomaksi. Sinä yönä runous kuoli, rakkaudelta revittiin siivet ja minä näin taivaan murtuvan. Siitä pienestä säröstä, virheestä joka teki taivaankannesta hauraan. Eikä sitä kyennyt korjaamaan kumpikaan meistä.